Logo Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa-Turvattu Luonto ry
Etusivu Uutiset Artikkelit Keskustelut Linkit Yhdistys

Entä jos moisia säästöehdotuksia kouluruokailuun tehtäisiin muuten vaan?

Ecocentria on julkaissut raportin, joka väittää, että

Luomun lisääminen ruokalistalle onnistuu myös ilman lisäkustannuksia

Keinot, joilla tuo sen mukaan onnistuu, ovat tuon uutisen mukaan mm. seuraavia:

"Kalliimpien ruokalajien, kuten lihan, einesten ja leikkeleiden osuutta ruokalistalla on pienennettävä. Puuron, kasvisten ja sesongin tuotteiden osuutta taas pitää kasvattaa.

Lihan osuutta voi pienentää korvaamalla sitä osittain palkokasveilla ja juureksilla esimerkiksi kastikkeissa ja pataruuissa."


Mutta nyt tuollaiset keinot tietysti onnistuisivat myös aivan tavanomaisessa ruoassa pysyen - ja saataisiin koululaisten syömisen aiheuttamia kuluja kunnalle varmasti laskettua!

Varovainen arvauksemme kuitenkin on, että jos tuollaisia ehdotuksia joku poliitikko - ilman tätä luomuruokateemaa - kouluruokailun osalta tekisi, hän ei saisi osakseen suunnatonta suosiota ja kannatusta. Vaan päinvastoin - luultavasti aika suunnattoman - paheksumisryöpyn! Lapsillehan täytyy tarjota vain parasta.

Vaikka lopputulos tämän kuvitteellisen poliitikon ja Ecocentrian ehdotusten osalta olisi käytännössä, koululaisten kannalta, täsmälleen sama.

***

Tähän loppuun sopii kyllä lainaus kansalliskirjailijaltamme Aleksis Kiveltä, kun hän antaa Seitsemän Veljeksen loppupuolella Simeonin sanoa näin:

»kun panee hyvin pikkuisen sianmurennusta leivän päälle, niin se särvittää niin»

***

Keskusteluumme:

Luomu laitosruokailussa ja muu pyrkimys pakkosyöttää

Heikki Jokipii, 5. 04. 2016.

Takaisin uutislistaan

Puu

© Luonnonsuojeluyhdistys Tuottava Maa - Turvattu Luonto ry